Hanketyöntekijän tervehdys

12.4.2021

Moi kaikille!

Olen Ella Turpeinen, Salon 4H:n hanketyöntekijä. Tiesitkö jo, että Saloon tulee 4H Business Lab? Minun tehtäväni hanketyöntekijänä on luoda Labista toimiva kokonaisuus, joka on pääasiassa 4H-yrittäjille tarkoitettu mielekäs työskentely- ja kokoontumistila. Salon Business Lab on ensimmäinen koko Varsinais-Suomessa, jännittävää!

Miten päädyin tähän työhön? Olen itsekin 4H-yrittäjä ja täten yhdistyksen sekä koko organisaation toiminta on minulle tuttua. Näin työpaikkailmoituksen ja huomasin, että työ on kuin minulle tehty. Kaikki hankkeen vaiheet herättävät suurta mielenkiintoa. Partiotaustani vuoksi olen aiemminkin tehnyt samankaltaisia tehtäviä ja projekteja. Esimerkiksi suunnittelu, organisointi ja tapahtumien järjestäminen on minulle tuttua. Opiskelen tällä hetkellä mainonnan suunnittelua Turun Taideakatemiassa. Harrastuksiini kuuluu aiemmin mainittujen lisäksi kaikenlainen taide ja kulttuuri, urheilu sekä kasvien parissa touhuilu.

Olen erittäin innoissani hanketyöntekijän pestistäni, enkä malttaisi odottaa hankeen edistymistä ja Labin valmistumista. Toivon, että onnistun luomaan yhdessä Annan kanssa 4H-yrittäjiä palvelevan kokonaisuuden, joka kerää yrittäjät ja asiakkaat yhteen kerta toisensa jälkeen.

Lähiviikkoina luvassa on esimerkiksi valittuun sisustussuunnitelmaan tutustumista, huonekalujen vertailua ja parhaan vaihtoehdon punnitsemista. Kun huonekalut on löydetty, alkaa itse sisustaminen. Mahtavaa!

Hanketyöni kestää syyskuun loppuun saakka, joten matkan varrelle mahtuu paljon työvaiheita. Odotan mielenkiinnolla yhteistyötä eri tahojen kanssa sekä esimerkiksi avajaistapahtuman suunnittelua ja järjestämistä. Suurin mielenkiintoni suuntautuu kuitenkin Business Labin käyttöönottoon. Toivon Labin tuovan 4H-yrittäjiä tutummiksi toisilleen ja luovan kenties myös yhteistyökuvioita yritysten välille. Uskon, että 4H-yrittäjien työnteko helpottuu, kun käytössä on monipuolinen ja tarkkaan suunniteltu tila. Odotan innolla Labin rakentumista tyhjästä huoneistosta valmiiksi kokonaisuudeksi ja kohtaamispaikaksi.

Voit seurata 4H Business Labin valmistumista Instagramissa @4hsalo ja Facebookissa @Salon 4H-yhdistys.