Hyvää läheltä - Suomusjärven safkasankarit

3.4.2023

"Miksei tätä kerhoa vois olla joka päivä?"

Tämä oli tuttu huudahdus Suomusjärven koululla pidettävässä Safkasankarit 4H-kerhossa. Teeman mukaisesti syksyllä 2022 kerho valloitti koulun keittiön oikein todenteolla, sillä lähtökohtana oli, että jokaisella kerralla leivotaan tai kokataan jotain. Kerhokerrat aloitettiin aina yhteisellä porkkanakierroksella, jossa jokainen pääsee vuorollaan kertomaan kuulumisistaan. Tämän ja lyhyen alkulämmittelyn jälkeen suunnattiin keittiöön. Yhteisen kokkailun jälkeen istuttiin yhdessä alas nauttimaan työn tuloksesta samalla keskustellen oivalluksista, mitä kokkailun aikana oli herännyt.

Ruokakasvatus osana kerhon toimintaa on kerhonohjaaja Suskin yksi intohimo:
"Koen, että lasten on hyvä tutustua erilaisiin makuihin ja harjoitella ruuanlaiton perusosaamista. Ruoan valmistaminen yhdessä vahvistaa lasten uskoa omiin taitoihinsa sekä kiinnostusta ja arvostusta itsetehtyä ruokaa kohtaan. Mielestäni on tärkeää, että lapset oppivat myös ymmärtämään, mitä kaikkea ruuanvalmistus vaatii. Se, että ostaa kaupasta maidon, hiivan ja jauhot, ei vielä tarkoita, että kohta on tuoretta pullaa pöydässä.

English Breakfast -kerralla tutustuttiin englantilaisten tapoihin syödä aamiaista ja kananmunan monipuolisiin mahdollisuuksiin. Etualalla on nähtävillä kerholaisten lemppariksi noussut perinteinen munakokkeli ja taaempana omeletti. Asian mukaisesti ruoka tarjoiltiin Earl Grey -teen kera, mikä oli monille ensikosketus teehen. (Kuvauslupa pyydetty)

Käytännössä lapset pääsivät kerhonohjaajan opastamana harjoittelemaan esimerkiksi turvallista uunin, hellan, sähkövatkaimen ja veitsen käyttöä. "Vielä syksyllä kananmunan rikkominen oli vain muutamalle tuttua, mutta kauden päätyttyä sen osasi jo jokainen! Pikkuhiljaa alkoi jäämään myös mieleen reseptiikan lyhenteet, esimerkiksi mitä eroa on lyhenteillä tl ja dl", kuvailee Suski kerhon toimintaa.

Keväällä 2023 Suomusjärven kerhon teemana toimi Safkasankarit - Hyvää läheltä. Teeman mukaisesti kerhossa tutustuttiin paikallisiin lähiruuantuottajiin ja opittiin arvostamaan kotimaista ja lähellä tuotettua ruokaa. Kevään mittaan kerhossa perehdyttiin esimerkiksi paikalliseen hunajaan, spelttiin, kananmuniin ja riistaan, ja mitä niistä voikaan valmistaa. "Oli ilo huomata, miten innokkaasti lähituottajat lähtivät tukemaan toimintaa ja lahjoittivat näyte-erät tuotteistaan kerhomme käyttöön. Hienoa, että lasten ruokakasvatus koetaan tärkeäksi!", kommentoi Suski iloisena yhteistyötä. 

Kerhokevään päätteeksi Suomusjärven 4H-kerho teki yhdessä Suomusjärvi-Seuran kanssa hyvää, ja osallistuivat Miljoona roskapussia -kampanjaan. Innokkaat roskankerääjät saivat haalittua lähialueelta kasaan yhteensä 17 roskapussia! 

Aktiiviset kerholaiset mukana Miljoona roskapussia -kamppanjassa! (Kuvauslupa pyydetty)