Kesätyöntekijä Hilman loppusanat

30.6.2022

Työni alkoivat 4H-yhdistyksessä heti koulun loputtua 6.6.2022. Minulla oli hyvä ja luottavainen fiilis tullessani töihin, koska olin ehtinyt jo toukokuun puolella vähän alustavasti ideoimaan millaisen tapahtuman järjestäisin. Minulle annettiinkin ensimmäisenä päivänä selkeät ohjeet, mitä kaikkea työjaksoni tulisi sisältämään ja mitä kaikkea työkuvaani kuuluu. Sen myötä minun oli helppo aloittaa työnteko aika omatoimisesti saman tien.  

Alku vaihe oli aika lailla suunnittelua ja ideointia tapahtumapäivän sisällöstä. Nopeasti huomasin, että minulla riittää kyllä aikaa ja idea perheolympialaisista syntyi. Innostuin ajatuksesta paljon ja huomasin, että senkin tapahtumasisällön ideointi sujui hyvin nopeaan tahtiin.  

Ensimmäiset seitsemän päivää kuluivatkin perheolympialaisten suunnittelussa sekä siihen liittyvän mainostamisen ja markkinoinnin parissa. Työjaksoni oli suunniteltu niin, että ensimmäisen seitsemän päivän (viikonloput olivat vapaita) jälkeen minulla oli vajaan parin viikon loma ja sitten palasin töihin vielä muutamaksi päiväksi ennen työjaksoni päättymistä. Olisikohan ollut juuri seitsemäntenä työpäivänäni, kun sain idean, että järjestettäisiin myös maahanmuuttovirastolle erillinen tapahtumapäivä. Niinpä päätimme järjestää heille tiistaina 28.6 oman tapahtumapäivän ja heti seuraavana päivänä (keskiviikkona 29.6) olisi suhteellisen valmiiksi suunniteltu 4H-perheolympialaiset.  

Tiistain tapahtumapäivä ei vaatinut paljon erillistä suunnitteluaikaa, koska pystyimme hyödyntämään siihen perheolympialaisten tapahtumasuunnitelmaa. Pian koittikin tiistai ja ensimmäisen tapahtumapäivän aika. Saavuimme paikalle (Märyyn) muutaman tunnin ennen tapahtuman alkua tekemään alkuvalmisteluja. Pian huomasimmekin ympärillämme noin kymmenen lasta innoissaan kyselemässä, että koska saa aloittaa. Teimme lapsille ensin pienen esteradan, joka oli hyvin suosittu. Meillä oli valmis suunnitelma ja ohjelma mitä tekisimme lasten kanssa. Hyvin äkkiä huomasimme, että lapset loihtivatkin itse itselleen tekemistä tarjoamimme välineiden avulla. Leikimme ja touhusimme lasten kanssa parisen tuntia ja sen jälkeen huomasimme lasten väsähtävän ja päätimme alkaa siivoamaan tavaroita. 

Seuraavana päivänä olikin jo kauemmin suunniteltujen 4H-perheolympialaisten vuoro. Sinnekin saavuimme muutaman tunnin aikaisemmin, mutta tällä kertaa valmisteltavaa olikin enemmän, koska rasteja oli tiedossa myös enemmän. Oli todella kuuma päivä ja pian huomasimmekin, että osallistujia oli todella vähän. Vähäisen osallistujamäärän takia emme pystyneet järjestämään kuin muutaman rastin, minkä takia päivä myös loppui suunniteltua aikaisemmin. 

Keskiviikkoiltana fiilikset olivat hieman pettyneet, kun emme pystyneet järjestämään sellaista tapahtumaa, mitä oli jo kauan suunniteltu. Mutta nyt jälkeenpäin, kun mietin niin minulle olennaisin ja antoisin työvaihe olikin juuri se tapahtuman suunnittelu. En ollut myöskään ennen hoitanut markkinointia ja mainostamista itse niin suurella vastuulla. Kävin myös sopimassa ennen tapahtumaa Vuohensaaren kahvilan kanssa pienestä yhteistyötä perheolympialaisia ajatellen. Se tilanne oli minulle täysin uusi ja siksi myös aika jännittävä. Olisihan se ollut tosi hienoa, että olisimme pystyneet järjestämään sellaisen tapahtuman, mitä oli suunniteltu, mutta siitä huolimatta sain valtavasti uudenlaista työkokemusta, mikä taisi olla kuitenkin minulle se pääasia. 

Jälkeenpäin kun miettii, mitä olisi ehkä voinut hoitaa paremmin, tulee ensimmäisenä mieleen mainostus ja olisiko sen voinut hoitaa paremmin. Mainostimme tapahtumaa oikeastaan pelkästään sosiaalisenmedian kautta. Nyt kun miettii, olisi voinut olla järkevää tehdä tapahtumasta esimerkiksi mainosjulisteita ja käydä laittamassa niitä näkyville paikoilla. Myös olisi voinut olla varmempi idea, että me olisimme menneet esimerkiksi johonkin päiväkotiin lasten luo ja järjestäneet siellä tekemistä.  

Näin jälkeenpäin riittäisi varmasti enemmänkin jossiteltavaa, mutta ainakin ensikertaa ajatellen tietää, missä asioissa riittää parannettavan varaa! Minulla oli kuitenkin erittäin mukava työjakso kokonaisuudessaan ja voin suositella tätä myös muille! 

-Hilma


Minä ja yhdistyksen työntekijä Suski Halikon vastaanottokeskuksessa.