Lab-talkkarin heipat

22.12.2021

Puolen toista kuukauden työskentelyn jälkeen tulee työni talkkarina päätökseen. Vielä minut voi kuitenkin nähdä 4H:n paketointipisteellä. Vähän haikeaa jättää tämä taakse, koska tämä oli mitä täydellisin työ koulun rinnalle ja mukavan rauhallinen ympäristö. 

Alun perin työtehtäviäni piti olla 4H-yrittäjien avustaminen Labilla, mutta koska yrittäjiä ei juuri käynyt, niin työpäivät sujuivat rauhallisesti ja ellei ollut hyllyä järjesteltävänä tai kasveja kasteltavana, työtunnit kuluivat opiskelun ja oman yrityksen asioiden merkeissä. Eräs valokuvaaja kävi kuitenkin käyttämässä valokuvausstudiota, joten pääsin kerran järjestelmään paikkaa valmiiksi. Ehdin opettelemaan myös kameran käyttöä. Pikkujoulujen suunnittelu oli työn kohokohta ja ensimmäinen projekti, mitä pääsin täällä tekemään. Ja vaikka suurta suosiota, ei tapahtuma kerännytkään jäi minulle siitä silti hyvä fiilis. Ja uskon, että moni 4H-yrittäjä tulee vielä innostumaan tästä työtilasta. 

Toivottavasti moni 4H-yrittäjä tulee käyttämään Labia ja minä tulen ainakin käyttämään tätä tilaa jatkossakin.  

Seuraavalle talkkarille mukavia työpäiviä ja pieni neuvo, että jos ei muuta tekemistä ole, niin tutustu miten tekniikka toimii ja Lab on myös rauhallinen paikka opiskelulle. 

- Neria Oranta