Ruokakoulu -leiri

Salossa 3.6. - 6.6.2024

Ruokakoulu on 4H:n suosittu 8–12-vuotiaille lapsille suunnattu päiväleiri, joka tarjoaa mahdollisuuden kokea ruokailoa kaikin aistein, vierailla maatilalla ja nauttia liikunnan riemusta. Ruokakoulun leiripäivään kuuluu lasten itsensä valmistama terveellinen aamiainen, lounas ja välipala vaihtelevista aineksista, liikuntaa sekä oppimistuokioita hyvän ravitsemuksen ja liikunnan merkityksestä. Maatilavierailupäivänä mietitään mistä ruoka oikein on peräisin ja tutustutaan lähituottajan toimintaan. Leirin lopuksi vanhemmat tai isovanhemmat (1-2 hlö) saavat kutsun perhepäivälliselle. Leiriohjaajina kesätöitä saavat tehtävään koulutetut nuoret. Lisäksi aikuinen valvoo toimintaa.

Leirille mahtuu 12 osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 4H Ruokakoulu on jäsenetu - Salon 4H:n jäsenet säästävät osallistumismaksussa huomattavasti. Jäseneksi liittyminen kannattaa vielä ilmoittautumisen yhteydessäkin, sillä yhteiskustannuksissa jää näinkin voiton puolelle. Jäsenyyden on oltava voimassa ensimmäiseen leiripäivään mennessä. Liity jäseneksi tästä.

Ruokakoulu-päiväleiri vuonna 2024

Aika: Ma 3.6.- to 6.6. noin klo 9-16 
(tarkka ohjelma lähetetään ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen leirin alkamista)
Paikka: Moision koulun opetuskeittiötilat os. Uskelankatu 13, 24100 Salo

Leirille mahtuu 12 osallistujaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Hinta ja peruutusehdot

4H-jäsenet 50€
Muut 95€
Sisarusalennus 5 € 

HUOM: Ilmoittautumiset ovat sitovia. 15.5. jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme puolet leirin hinnasta. Tämän jälkeen peruutuksista (ilman lääkärintodistusta osallistujan sairastumisesta) tai peruuttamatta jättämisestä joudumme veloittamaan täyden leirimaksun.

Lisätiedot toiminnanjohtajalta: 

Anna Laakkonen p. 044 777 8535

ILMOITTAUTUMINEN RUOKAKOULU -LEIRILLE

HUOLTAJAN TIEDOT

Leirimaksu

Liity jäseneksi tästä. Jäsenyyden hinta on 40€/vuosi tai valitessasi perhejäsenmaksun 80€/vuosi. Jäsentietoja voi itse muokata ja jäsenyyden päättää oma.4h.fi-palvelussa. Jäsenenä olet oikeutettu myös muihin jäsenetuihimme ja osallistut syksyllä alkavaan kerhotoimintaan maksutta.

Lastani saa valokuvata leirin aikana, ja kuvia voi käyttää yhdistyksen toiminnassa (kotisivut, facebook, toimintakertomus tms.)
Retken yhteiskuljetus (maatilavierailu)